Viime vuoden Suomen rundinsa perunut kööpenhaminalainen Love Potion-yhtye saa nyt toisen mahdollisuuden esiintyä Suomessa. Hässäkkäkollektiivi haastatteli vimmaista ja hullua hardcorepunkkia soittavaa orkesteri jossa kitaranvingutustakaan ei kaihdeta.
Love Potion perustettiin vuonna 2007. Teiltä on tullut kasetti ja kaksi 7-tuumaista ulos, joten teillä ei vaikuta olevan kiirettä julkaisujen kanssa?
Phil: Viime vuonna meille tuli uusi kitaristi bändiin, mutta se ei oikein toiminut. Tästä huolimatta käytimme paljon aikaa yrittäessämme opettaa hänelle meidän vanhempia biisejä ja se tavallaan hidasti meitä. Nyt meillä on tarpeeksi materiaalia uuteen 7-tuumaiseen, jonka nauhoitamme toivottavasti kesän aikana.
Steff: Bändissämme on jäseniä, jotka syövät mieluummin frikadellia, kuin ovat treeniksellä.
Joku kuvaili saundianne ”metalliseksi hardcoreksi”, mikä kuulostaa minusta melko hassulta, koska, okei musiikissanne on hardcore punkkia, hieman vaikutteita japanilaisesta hardcoresta sekä selkeät vanhan koulukoulukunnan thrash/black metal-vaikutteet, erityisesti laulussa ja kokonaisfiiliksessä. Kuitenkin, puhuttaessa yleensä ”metallisesta hardcoresta”, assosioituu se yleensä johonkin aivan muuhun. Mikä on saanut teidät yhdistämään noita metallin osa-alueita musiikkiinne?
Phil: YÄK! Me ei todellakaan pyritä ”metallisen hardcoren” saundiin. Me ei myöskään yritetä yhdistellä mitään mainituista genreistä tai tyyleistä kappaleisiin. Ne vain lopulta muodostuvat tuollaisiksi ja joskus niissä on aavistus metallia. Olemme hylänneet kappaleita, jotka ovat menneet liian pitkälle tuohon suuntaan.
Steff: Me emme ole koskaan yrittäneet kuulostaa siltä, kuten Trapped Under Ice, Terror tai muu samankaltainen paska, se on varmaa. Jos ihmiset ajattelevat niin, heille tulisi kaataa kuumennettua öljyä korviin.
Eräs Hässäkkä-Päivien järjestäjistä näki teidät livenä viime vuoden Play Fast Or Don´t –festareilla ja kuvaili esiintymistänne häiritseväksi ja vokalistia hardcorepunkin Freddie Mercuryksi. Millaista palautetta saatte yleensä keikoistanne?
Phil: Yleensä kun kuulen jonkun kuvailevan bändiämme, tapahtuu se aina omituisin ulkomaalaisin vertauksin, mikä on luultavasti hyvä asia. Häiritsevä on myös hyvä, mutta emme ota itseämme niin vakavasti mielestäni…
Steff: Se vaihtelee. Viime aikoina Klaus ei ole ollut niin suosittu graffiti-porukoissa ja muiden sen sortin ihmisten keskuudessa, joten Kööpenhaminan keikoilla ei ole niin paljon väkivaltaa kuin aiemmin. Sveitsissä ihmiset tanssivat ympäriinsä ja ovat iloisia kuin pienet maahiset. Saksassa ihmiset seisoskelevat kuin lehmät ja tuijottavat, paitsi kaksi idioottia, jotka ovat aina ympäripäissään ja suihkuttavat meitä viinoillaan. Kiitos Wiho ja Fabsie! Meidän Play Fast –festareiden keikkamme ei ollut kovin hyvä tosin, paitsi, että Klaus puri jonkun kundin mulkkua kun soitimme.
Tämä on kolmas kertanne, kun yritätte soittaa Suomessa. Kuka kutsui teidät tänne aiemmilla kerroilla ja miten tapasitte heidät ja minkä vuoksi ette päässeet lopulta Suomeen? Mitä odotatte tältä reissulta?
Phil: Joka kerralla on ollut joku eri este. Minä en ole ollut koskaan Suomessa ja odotan todella soittamista ilmeisesti mahtavilla festareilla.
Steff: En muista, miksi ensimmäinen kerta epäonnistui. Mutta viime vuodeksi suunniteltu kiertue Kylmän Sodan kanssa ei tapahtunut, koska minulle selvisi, että minun piti tehdä tentti yliopistossani juuri kiertueen aikana. Oma suhteeni suomalaisiin bändeihin ulottuu aina vuosien taakse, kun soitin toisen punkkikeikkani toisen bändini, Death Tokenin kanssa Kööpenhaminan vanhassa Ungdomhusetissa Selfishin kanssa, muistaakseni 2003? Juhana tai Jonne lähestyi meitä heidän tuolloin uuden bändinsä Kyklooppien Sukupuuton demon kanssa ja kysyi, jos haluaisimme tehdä split-levyn heidän kanssaan. Myöhemmin järkkäsin Kylmän Sodan ja Kieltolain soittamaan muutaman keikan molempien omien paska-bändieni kanssa Tanskaan ja heidän artistinsa, miimikko-laulaja-eksoottinen-tanssija Marko on todella rakastunut meihin ja pyysi meitä muutaman kerran tulemaan Suomeen. Toivottavasti se onnistuu tällä kertaa!
Ymmärsin, että joku/jotkut teistä pyörittävät levylafkaa Spild af Vinyl ja soittavat bändeissä Asbest, Death Token, Dead Instrument ja Sygdom. Onko mikään näistä aktiivinen tällä hetkellä ja onko teillä muita projekteja meneillään?
Phil: Dead Instrument on vielä olemassa. Nauhoitimme uuden 12-tuumaisen jo aikaa sitten ja toivottavasti lähetämme pian tavaran joillekin levylafkoille ja saamme sen ulos. Olemme laiskoja paskoja.
Steff: Minä pyöritin Spild af Vinyliä, mutta olen enemmän tai vähemmän lopettanut sen homman tämän vuoden aikana taloudellisista syistä. Opiskelu ei tee rikkaaksi, eikä myöskään punkkilevyt. Viimeisin, mitä julkaisin oli No Talk 7-tuumainen. Soitan myös Death Tokenissa ja olemme 8 vuoden olemassaolomme jälkeen julkaisemassa ensimmäistä täyspitkäämme nimeltä ”All Dreams Are Nightmares”. Tällä hetkellä levy on masteroitavana Necromorbus –studiolla Ruotsissa ja on toivottavasti saatavilla sekä vinyylillä että CD:llä joskus kesällä. Olemme puhuneet levyttävämme uudestaan pian ja soittavamme kiertueen jossain muualla kuin manner-Euroopassa.
Onko Tanskassa meneillään jotain mielenkiintoisia juttuja, joita kannattaisi seurata, punkkiskenessä ja yleisesti?
Phil: Kööpenhaminassa on meneillään uusi juttu, meillä on siellä jengisotia, ihmiset ampuvat tai yrittävät ampua toisiaan.
Steff: Punkkiskene ei ole kovinkaan mielenkiintoinen, jos minulta kysytään. Minä vain istun kotona, juon, pelaan lautapelejä, raavin persettäni, luen, katson elokuvia ja lopulta menen baariin ja saan kaikki huonolle tuulelle.
Teidän uusin EP “Intimacy” alkaa kappaleella, jonka nimi on “Ejaculate with Hate”. Kuka olisi teidän vihapanonne ensisijainen kohde?
Phil: Mahtava kysymys! Luultavasti minun lukioni englannin opettaja.
Steff: Mieluummin asuisin aavikolla tolpan nokassa.
