Misantropicia paikkaa rovaniemeläinen Yhteiskunnan Ystävät?-orkesteri. Näppärästi löytyi bändikuvauskin viime vuoden nettisivuilta: 82. Heikki kertoo lisää:

Vuonna 1982 synnyin, mutta eipä ollut mitään hajua silloin vielä musiikista. Ehkä siksi jäikin tuolloin punkit ja hardcoret kuuntelematta. Onneksi kuitenkin tänä päivänä löytyy bändejä kuten Yhteiskunnan Ystävät?, jotka soittavat hardcorensa kasikaks-hengessä. Viime vuonna YY? julkaisi uuden 7 –tuumaisen ”Porojen maa”, jonka kannessa porot jyrsivät jäkälää sienipilvi taustallaan. Kuten tästä jo voi arvata, ei musiikissa lauleskella hilpeistä asioista, vaan siitä, miten on maailma paska paikka ja toivoa huomisesta ei ole. Musiikillisesti tuo seiska on nopeaa, intensiivistä ja tarttuvaa tavaraa. Onpa avauskappaleessa ”Testamentti” tarttuvuutta jopa siinä määrin, että ainakin itselleni siitä on muodostunut pienoinen hittibiisi. Virallisille listoille tämän ei kuitenkaan tarvitse pelätä päätyvän. Livenä muistan nähneeni YY?:n ainakin 2008 vuoden Hässäkkä-päivillä ja tuolloin meno vanhalla paloasemalla äityi villiksi. Ei siis kannata tämän vuoden Hässäkkä-päivillä jättää näitä missään nimessä välistä!
(Teksti: Heikki, kuva: Tomi Tirkkonen)

MYSPACE